Olemme päässeet jo työn touhuun
Kalispéra!
Meillä harjoittelua on nyt takana viikon verran ja jonkinlainen kuva on jo muodostunut sairaalan toiminnasta sekä Kreikan fysioterapiakoulutuksesta. Koulutus kestää myös täällä 3,5 vuotta kuten Suomessakin. Tämän jälkeen voi joko mennä suoraan töihin tai jatkaa maisteriksi, joka kestää vuoden. Opintoihin sisältyy vain yksi kunnollinen kolmen kuukauden harjoittelu, joka on aivan opintojen lopussa. Muutoin oppilaat käyvät tutustumassa käytännön työelämään 1-2 päivän ajan useasti opintojen aikana. Ateenassa fysioterapiaa voi opiskella neljässä eri koulussa ja ainakin West Attican yliopistolla yhdellä vuosikurssilla on n. 150 oppilasta. Vuosittain kouluista valmistuu enemmän fysioterapeutteja kuin mitä pystyy työllistymään Kreikan alueella. Osa valmistuneista lähteekin muihin maihin opintojensa jälkeen tekemään töitä. Fysioterapia on Kreikassa arvostettua, mutta palkka sairaalassa on kuulemma vain n. 800 e/kk. Osa fysioterapeuteista tekeekin kotikäyntejä ansaitakseen lisätuloja.
Harkkapaikkanamme on siis Gennimataksen yleissairaala. Ateenassa on sekä yksityisiä että julkisia sairaaloita ja Gennimataksen sairaala on julkinen sairaala. Fysioterapeutteja sairaalassa on n. 20 ja harjoittelijoita on lähes aina, parhaimmillaan n. 30. Harjoittelumme aikana pääsemme näkemään monia eri osastoja.
Harkkapäivämme alkavat klo. 8.30, jolloin olemme tunnollisesti paikalla. Muut opiskelijat tulevat yhdeksään mennessä ja osastoille lähdetään rupatteluhetken jälkeen puoli kymmeneen mennessä. Osastoilla olemme yleensä klo. 12 asti ja saamme lähteä kotiin klo. 13. Päivämme ovat siis olleet melko leppoisia. Ekana päivänä Stiina lähti neurologiselle- ja leikkauksen jälkeiselle osastolle. Veera puolestaan meni patologiselle osastolle. Mukanamme on yksi tai kaksi fysioterapeuttia sekä muutama paikallinen opiskelija. Kaikki fysioterapeutit eivät puhu kovinkaan hyvin englantia eivätkä potilaatkaan, mutta oppilaat ovat olleet avuliaita tulkkaamaan meille. Meidät on muutenkin otettu hyvin vastaan eri osastoilla.
Olemme tehneet jonkin verran huomioita fysioterapian ja sairaalaolojen eroavaisuuksista verrattuna Suomeen. Ensivaikutelmamme sairaalan osastoista oli jokseenkin nuhruinen. Olemme myös ihmetelleet kun potilailla ei ole sairaalavaatteita, vaan heillä on yleensä päällään vain jokin paita eikä housuja jalassa. Osastolle mennessä meidän on puettava asianmukainen suojaus, eli hengityssuojain, suojakäsineet ja välillä suojaviitta. Kreikassa fysioterapeutit käyttävät valkoista pitkää "lääkärintakkia". Opiskelijat ostavat ne itse kampuskaupasta.
Osastoilla on yleensä melko paljon potilaita yhdessä huoneessa, eikä potilailla ole kunnollista yksityisyyttä ja huoneessa on samaan aikaan myös usein paljon omaisia. Kreikassa ei ole lähihoitajia ja sairaanhoitajiakin on melko vähän yhdellä osastolla. Tämän takia läheiset joutuvat osallistumaan paljon potilaan perushoitamiseen.
Molemmilla on ollut melko samanlaista osastoilla, koska potilaat ovat melko huonokuntoisia vuodepotilaita. Pääasiassa olemme tehneet liikehoitoja sekä avustaneet potilaita istumaan ja liikkeelle lähtemään. Olemme huomanneet, että osastoilla ei käytetä rollaattoreita ja asiasta kysäistyämme fysioterapeutti kertoi, että niitä käytetään vain nuorempien potilaiden kanssa, koska ajatellaan, että vanhukset eivät hallitsisi sen käyttöä ja voisivat aiheuttaa vaaratilanteita. Kreikkalaiset tupakoivat paljon ja se näkyy mm. keuhkoahtaumatautipotilaiden määrässä osastolla. Olemmekin tehneet paljon potilaiden kanssa hengitysharjoituksia. Nämä ovat olleet yleensä avustettuja harjoituksia rintaa painamalla. Osastoilla käytetään myös paljon sisään- ja uloshengitystä tehostavaa laitetta. Suomessa käytetään paljon pullonpuhallusharjoitetta (PEP), mutta Gennimataksen sairaalassa niitä ei ole näkynyt. Fysioterapeutti avustaa myös usein liman irtoamista selkää taputtelemalla.
Osastoilla on paljon potilaita ja fysioterapeutin aika osastolla on melko rajallinen. Niimpä aikaa yhdelle potillaalle jää huomattavasti vähemmän kuin mitä Suomessa. Yleensä fysioterapeutti tekee nopeasti harjoitteet potilaalle ja neuvoo ne läheisille, jotta he pystyvät tekemään niitä potillaan kanssa heidän omalla ajallaan. Kummastusta on myös herättänyt se, etteivät fysioterapeutit kirjaa ollenkaan potilaasta tietoja mihinkään.
Tämä kuva on alakerran ft-tiloista.
P.S. Tulimme juuri viikonloppureissusta Agistri-saarelta, mm. tästä lisää ensi postauksessa upeiden kuvien kera.
Meillä harjoittelua on nyt takana viikon verran ja jonkinlainen kuva on jo muodostunut sairaalan toiminnasta sekä Kreikan fysioterapiakoulutuksesta. Koulutus kestää myös täällä 3,5 vuotta kuten Suomessakin. Tämän jälkeen voi joko mennä suoraan töihin tai jatkaa maisteriksi, joka kestää vuoden. Opintoihin sisältyy vain yksi kunnollinen kolmen kuukauden harjoittelu, joka on aivan opintojen lopussa. Muutoin oppilaat käyvät tutustumassa käytännön työelämään 1-2 päivän ajan useasti opintojen aikana. Ateenassa fysioterapiaa voi opiskella neljässä eri koulussa ja ainakin West Attican yliopistolla yhdellä vuosikurssilla on n. 150 oppilasta. Vuosittain kouluista valmistuu enemmän fysioterapeutteja kuin mitä pystyy työllistymään Kreikan alueella. Osa valmistuneista lähteekin muihin maihin opintojensa jälkeen tekemään töitä. Fysioterapia on Kreikassa arvostettua, mutta palkka sairaalassa on kuulemma vain n. 800 e/kk. Osa fysioterapeuteista tekeekin kotikäyntejä ansaitakseen lisätuloja.
Harkkapaikkanamme on siis Gennimataksen yleissairaala. Ateenassa on sekä yksityisiä että julkisia sairaaloita ja Gennimataksen sairaala on julkinen sairaala. Fysioterapeutteja sairaalassa on n. 20 ja harjoittelijoita on lähes aina, parhaimmillaan n. 30. Harjoittelumme aikana pääsemme näkemään monia eri osastoja.
Harkkapäivämme alkavat klo. 8.30, jolloin olemme tunnollisesti paikalla. Muut opiskelijat tulevat yhdeksään mennessä ja osastoille lähdetään rupatteluhetken jälkeen puoli kymmeneen mennessä. Osastoilla olemme yleensä klo. 12 asti ja saamme lähteä kotiin klo. 13. Päivämme ovat siis olleet melko leppoisia. Ekana päivänä Stiina lähti neurologiselle- ja leikkauksen jälkeiselle osastolle. Veera puolestaan meni patologiselle osastolle. Mukanamme on yksi tai kaksi fysioterapeuttia sekä muutama paikallinen opiskelija. Kaikki fysioterapeutit eivät puhu kovinkaan hyvin englantia eivätkä potilaatkaan, mutta oppilaat ovat olleet avuliaita tulkkaamaan meille. Meidät on muutenkin otettu hyvin vastaan eri osastoilla.
Olemme tehneet jonkin verran huomioita fysioterapian ja sairaalaolojen eroavaisuuksista verrattuna Suomeen. Ensivaikutelmamme sairaalan osastoista oli jokseenkin nuhruinen. Olemme myös ihmetelleet kun potilailla ei ole sairaalavaatteita, vaan heillä on yleensä päällään vain jokin paita eikä housuja jalassa. Osastolle mennessä meidän on puettava asianmukainen suojaus, eli hengityssuojain, suojakäsineet ja välillä suojaviitta. Kreikassa fysioterapeutit käyttävät valkoista pitkää "lääkärintakkia". Opiskelijat ostavat ne itse kampuskaupasta.
Osastoilla on yleensä melko paljon potilaita yhdessä huoneessa, eikä potilailla ole kunnollista yksityisyyttä ja huoneessa on samaan aikaan myös usein paljon omaisia. Kreikassa ei ole lähihoitajia ja sairaanhoitajiakin on melko vähän yhdellä osastolla. Tämän takia läheiset joutuvat osallistumaan paljon potilaan perushoitamiseen.
Molemmilla on ollut melko samanlaista osastoilla, koska potilaat ovat melko huonokuntoisia vuodepotilaita. Pääasiassa olemme tehneet liikehoitoja sekä avustaneet potilaita istumaan ja liikkeelle lähtemään. Olemme huomanneet, että osastoilla ei käytetä rollaattoreita ja asiasta kysäistyämme fysioterapeutti kertoi, että niitä käytetään vain nuorempien potilaiden kanssa, koska ajatellaan, että vanhukset eivät hallitsisi sen käyttöä ja voisivat aiheuttaa vaaratilanteita. Kreikkalaiset tupakoivat paljon ja se näkyy mm. keuhkoahtaumatautipotilaiden määrässä osastolla. Olemmekin tehneet paljon potilaiden kanssa hengitysharjoituksia. Nämä ovat olleet yleensä avustettuja harjoituksia rintaa painamalla. Osastoilla käytetään myös paljon sisään- ja uloshengitystä tehostavaa laitetta. Suomessa käytetään paljon pullonpuhallusharjoitetta (PEP), mutta Gennimataksen sairaalassa niitä ei ole näkynyt. Fysioterapeutti avustaa myös usein liman irtoamista selkää taputtelemalla.
Osastoilla on paljon potilaita ja fysioterapeutin aika osastolla on melko rajallinen. Niimpä aikaa yhdelle potillaalle jää huomattavasti vähemmän kuin mitä Suomessa. Yleensä fysioterapeutti tekee nopeasti harjoitteet potilaalle ja neuvoo ne läheisille, jotta he pystyvät tekemään niitä potillaan kanssa heidän omalla ajallaan. Kummastusta on myös herättänyt se, etteivät fysioterapeutit kirjaa ollenkaan potilaasta tietoja mihinkään.
P.S. Tulimme juuri viikonloppureissusta Agistri-saarelta, mm. tästä lisää ensi postauksessa upeiden kuvien kera.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEnsimmäinen kommentti livahti matkaan ennen aikojaan 🤭 Mutta huomasin, että työvaatteenne ovat erittäin ammattimaiset. τη χαρά της δουλειάς!
VastaaPoistaMoi. Eipä se mitään, kaikille sattuu tuollaista. Työvaatteemme ovat viimeisen päälle istuvia ja niissä on antoisaa kuntouttaa. Mukavaa illan jatkoa ja kiitos kommentistasi.
PoistaKiitos ymmärtäväisyydestänne. Tämä on minun lempiblogini! 😊👍 Toivottavasti postaatte taas pian.
PoistaTodella mukavaa kuulla Mia! Pysyppä taas kuulolla.
PoistaKivalta kuulostaa! Muistakaa luu liikunta!
VastaaPoistaTuo on Miska todella tärkeä huomio, me yritämme muistaa parhaamme.
Poista